tornionjoki.fi | arkisto

paluu tornionjoki.fi arkistoon

13.10.2010

Johtavan lohivirkamiehen satuja ei voi uskoa

Maa- ja metsätalousministeriön johtava virkamies Orian Bondestam oli sitä mieltä, että lohta olisi tehokkainta suojella pohjoisen joilla. Näitä satuja ihmiset jokivarressa eivät enää usko. Eräs kullepyytäjä pyysi viemään ministeriöön terveisiä, että he ovat 20 vuotta suojelleet lohta ankarilla pyyntikielloilla, mutta ei lohikanta sinä aikana miksikään muuttunut. Hän oli aivan oikeassa. Rauhoitusta voisi kokeilla vaihteeksi merellä.

Merellä pyydettiin vuonna 2009 yli 100 000 Tornionjoen luonnonvaraista lohta. Joesta pyydettiin noin 6000 lohta. Jos meripyynnistä leikkaa puolet, säästyy 50 000 lohta. Jos jokipyynnistä leikkaa puolet, säästyy 3 000 lohta.

Kyllä Bondestaminkin tulisi ymmärtää, missä suojelu olisi tehokkainta. Merestä pyydetyt kalat ovat myös kutuvaelluksella tai kutuvaellukselle valmistautuvia lohia. Merellä suojellut Tornionjoen lohet eivät ole laiskoja. Ne vaeltaisivat kutuvaellukselle omaan jokeensa.

Yhtälö ei ole tämän vaikeampi. Kotijokeen nousisi 50 000 lohta lisää. Oivan esimerkin lohien paluusta näimme 2008, kun hetkellisesti merikalastus pienentyi ajoverkkokiellon johdosta.

Lehtilausuntojen perusteella Orian Bondestamin johtama Suomen lohipolitiikka ei pyri kalastuksen rajoittamiseen merellä. Hänen on helppo sanoa, että kiintiön pudottaminen 15% on "hyväksyttävissä", koska ylisuurilla kiintiöillä ei edelleenkään rajoiteta saalista.

Pudotuksen jälkeenkin kiintiö mahdollistaa saaliin kasvattamisen useilla kymmenillä prosenteilla, kuten tapahtui 2009. Tiedemiehet suosittivat jo keväällä ensi vuoden kiintiön pudottamista alle puoleen nykyisestä. TIEDEMIESTEN OHITTAMINEN ON TÄSSÄ LOHITILANTEESSA SKANDAALI.

 Bondestam sanoo, että lohenkalastuksen täyskielto ei onnistu, koska lohenkalastus koskettaa monia maita. Väite on järjetön. Eikö esimerkiksi joutsenia voi suojella, koska ne lentelevät ja pesivät monien maiden alueella?

Kalastuskielto onnistuu JOS Suomi sitä vakavasti esittää. Suomella on YK:n kansainvälisen merioikeussopimuksen perusteella oikeus kutuvaltiona vaatia omien lohikantojensa suojelua. Sitä tahtoa ei puoleen vuosisataan ole vain ollut.

Viljelyjohtoinen lohipolitiikka on vienyt osalta virkamiehistöstä biologisen näkökyvyn. Suomi ja Ruotsi ovat unionin jäseninäkin Itämeren vesialueen suurvaltoja. Jos ne jotakin todella tahtovat, niin ne kyllä sen saavat.

Lohenkalastuksen täyskielto ei onnistu koska Suomi ei sitä itse halua. Bondestamin ja Suomen on turha piiloutua muiden valtioiden selän taakse.

Orian Bondestam on keskeisessä asemassa ministeriössä. Hänen uskottavuutensa romahti vuoden 2008 lohiasetusmuistionsa vuoksi. Hän yritti monin pettävin tavoin perustella rannikkokalastuksen lisäämistä. Ministeri Anttila joutui televisiohaastattelussa kyselemään ministeriönsä lainsäädäntökyvyn uskottavuuden perään.

Kalervo Aska

paluu tornionjoki.fi arkistoon