Mitä viimeaikoina on tuolla Väylän varrella ja netissä pyöriessä korviini kantautunut, on meritaimen tällä hetkellä aika kuuma perunan Väylän kalastajien keskuudessa. Joidenkin mielestä se pitäisi rauhoittaa kokonaan, toiset haluaisivat taas mennä vanhan mallin mukaan. Ns. keskitien kulkijoita ei tunnu löytyvän lainkaan. Ja tämä kahtiajako tuntuu toteutuvan pääosin niin, että ylävirran miehet ovat rauhoituksen puolesta kun me alajuoksun soutajat olemme jyrkästi sitä vastaan.
Onko joki sitten se oikea paikka suojella taimenta? Tottakai kalalla täytyy kuturauha antaa, mutta miksi kalastusta ei rajoiteta siellä, missä se eniten kalakantoja leikkaa? Taimenista saatujen merkkipalautusten perusteella eri tutkimuksien mukaan Tornionjoesta merivaellukselle lähteneistä ja saaliiksi joutuneista taimenista pyydetään merialueelta 85-95% joen osuuden ollessa siten vain 5-15%. Tästäkin määrästä suurin osa on ns. talvikoita, jotka ovat jo päässeet sukuaan jatkamaan. (Varsinainen kutunousuhan taimenella tapahtuu syksyllä, jolloin kalastus on tähänkin asti ollut kiellettyä. Kevään saalistaimenet ovat talvikoita tai alajuoksulla joskus jokeen syönnökselle nousevaa taimenta). Lisäksi luonto "rauhoittaa" taimenen kevätpyynniltä hyvinkin usein, esimerkiksi tänä keväänä ei taimenensoudusta tullut mitään nousevan veden ja sen mukanaan tuomien roskien vuoksi. Normaali keväänä taimenta voi täällä pyytää tuloksekkaasti maksimissaan viikon ajan.
Taimenen pyynti on aina ollut oleellinen osa alajuoksun urheilukalastuskulttuuria, ja on sääli kun mahdollisuus siihen meiltä viedään uuden kalastussäännön nojalla. Tulee myös muistaa, että taimen on ainoa "arvokala" johon täällä usein on edes jonkinlaisia mahdollisuuksia. Lohi kun tuppaa uimaan vauhdilla vieheistä piittaamatta Pelloon asti, jos vedenkorkeus menee liian alhaiseksi. Olosuhteet nousulohen pyyntiin ovat täällä kohdallaan korkeintaan yhtenä kesänä kolmesta.
Toki ylilyöntejä taimenen pyynnissä täällä on sattunut (itseni mukaan lukien) ja varmasti tulee sattumaan tulevaisuudessakin uusista säännöistä piittaamatta. Ja luvattomana aikana kun ollaan vesillä, sitä yleensä otetaan niin paljon kuin Väylä vain antaa. Näinollen näkisinkin, että olisi ollu kohtuullista sallia kalastus toukokuulla edes yhden viikon ajaksi, että taimenenpyyntikulttuuri ei täällä "kuolisi" ja siirtyisi kokonaan kontrolloimattomaksi laittomaksi "puuhasteluksi" (valvontaa kun ei juuri ole ikinä ollut ja tuskin tulee koskaan olemaankaan, ainakaan tehokasta sellaista).
Lohen kohdalla aina muistetaan ja jaksetaan toitottaa, että ei kalakantoja viehekalastuksella sukupuuttoon tapeta, miksi sama ei pätisi myös taimeneen?
Minkälaisia ajatuksia tämä asia muissa herättää?
Pahoittelen, että esiinnyn pelkän etunimen takaa, mutta aika moni minut silti varmaan tunnista...
