|
|
Paluu |
|
|
|
|
KALASTUSKOKEMUKSIA
RUOTSIN LAPISTA
Pitkälle, ainakin
kolmen tai neljän vuorokauden mittaiselle kalareissulle
erämaahan pitää päästä ainakin kerran
kesässä. Olen kuitenkin huomannut, että kunnon
eräretkelle on joskus yhtä vaikea lähteä
kuin poistua huonosta parisuhteesta.
Aina tahtoo
löytyä tekosyitä, jotka estävät
lähdön. Onneksi jo työni puolesta saan kulkea paljon
luonnossa ja eritoten Lapin jokivarsilla.
|
|
|
 |
|
Viime vuosien
myötä olen löytänyt ystäväni Markon
kanssa Ruotsin Lapin kalapaikat. Olemme käyneet jo useamman
kerran Tornionjoen sivujoen Lainion latvavesillä. Nämä
arktiset tunturialueet ovat säilyneet suhteellisen hyvin
luonnontilaisina. Lisäksi kalastuskulttuuri Ruotsin puolella on
erilaista kuin täällä Tornionjoen itäpuolella.
Alamittaiset kalat saavat enimmäkseen jäädä
rauhaan ja esimerkiksi harjusta ei ruotsalaisten piirissä
juurikaan arvosteta saaliskalana, joten suuria harjuksia saa
saaliikseen suhteellisen helposti. |
|
AJOREITTI PULSUJOELLE
Heinäkuun
loppupuolella 2004 lähdimme hyvän ystäväni kanssa
jälleen kerran kohti pohjoista. Tälläkin kertaa
suunnistimme Lainion latvoille pohjoisimpaan Ruotsiin. |
|
|
|
Otimme mukaan kanootin
ja autollisen tavaroita. Ylitimme valtakunnan rajan tällä
kertaa Kolarin kohdalta ja suunnistimme kohti Pajalaa. Jo tuolloin
oli Pajalan katukuvassa havaittavissa suurta urheilujuhlan tuntua.
Olihan paikkakunnalle lähiaikoina tulossa ensi-iltaan Mikael
Niemen kirjan elokuva- ja näytelmäversiot.
Pajalasta
käänsimme Mersun keulan kohti Vittangia. Perille
päästyämme ostimme paikallisesta majoituspaikasta
Kiirunan kunnan kalastusluvat kolmeksi vuorokaudeksi. Lupa maksoi 10
euroa miestä kohti. Luvan mukana saatavasta esitteestä sai
helposti selville järvet ja joet, joilla luvan perusteella sai
kalastaa. Ruotsalaiset olivat kuitenkin tainneet kiristää
kalastuslupaan sisältyneitä ehtoja sitten viime
käyntikerran. Naaraslohet oli mm. päästettävä
pois jos sellaisen kiinni sai.
Vittangista ajoimme
Övre Sopperoon ja sieltä kohti Karesuvantoa noin 15 km:n
matkan. Siellä tunturien juurelta kääntyy sivutie
kohti Pulsujärveä. Tälle pienelle hiekkatielle
päästyäni tunsin olevani jo perillä.
Nämä Lainion latvat ovat oma maailmansa. Männyt
häviävät maisemasta ja kaikkialla on vaivaiskoivua.
Tulen teko alkaa olla oma taiteenlajinsa. Ajoimme yli Lainiojoen
sillan. Jätimme peräkärryssämme olleen
pyörän lähelle siltaa pensaiden kätköön.
Kovempikuntoinen kaverini sitten aikanaan polki
pyörällä hakemaan Taavajoen sillan
läheisyydessä olevan automme sillä aikaan, kun
minä kannoin kanootissamme olleet kalastusvälineet ja muut
tavarat sekä kanootin tien pientareelle.
Ajoimme vielä
noin 20 km:n matkan Lainiojoelta Taavajoen sillalle. Taavajoki laskee
Pulsujärveen. Joesta saa monen kilon taimenia uistimilla, kuten
Räsäsen seiskalla. Meillä ei ollut kuitenkaan
tarkoitus kalastella Taavajoella. Tarkoituksenamme oli laskea
Taavajokea pitkin Pulsujärvelle ja järveltä edelleen
Pulsujokea pitkin Lainiojoelle. Ajattelimme tosissamme kalastella
Pulsujoella vasta Kamse-tunturin tienoilla. |
|
|
KANOOTTI VESILLE
Laskimme kanootin
Taavajokeen. Joki oli vielä lievässä tulvassa, mutta
vesi oli laskemaan päin. Tämä oli hyvä merkki,
sillä kalat voisivat olla vaikkapa syömätuulella.
Menimme vauhdikkaasti jokea alaspäin. Tulimme mielenkiintoisen
näköiseen poukamaan. Päätin heittää
isompaa Vibraxin-vilkkua. Heitto ja vapa taipui milteipä
välittömästi luokille. Hetken aikaa jo elättelin
toiveita isosta taimenesta. Pian kuitenkin selvisi, että vavan
nokassa rimpuili erään Halmeen puheiden kokoinen hauki. Se
hauki oli pian tapettu. Laskimme sutjakkaasti Pulsujärvelle.
Olimme jo sen verran nuutuneita matkan teosta, että
päätimme yöpyä saaressa, joka sijaitsi
milteipä keskellä järveä. Saimme teltan pystyyn
ja vesisade alkoi milteipä välittömästi.
Aamulla heräsin
ennen kaveria. Lähdin heittelemään uistinta
järvelle. Toiveissa oli saada vaikkapa rautu. Järvi oli
peilityyni ja lapintiirat saalistivat kalanpoikasia.
Järvellä näkyi pieniä tuikkeja. Pian selvisi,
että ne olivat pieniä siikoja. Raudut olivat muualla
syömässä. Teimme aamiaiseksi tuhdin kaurapuuron.
Kaverini selitti jälleen kerran kuinka tärkeää on
syödä nimenomaan hiilihydraattipitoista ravintoa aamulla.
Silloin jaksaa koko päivän. Olin kuullut esitelmän
arviolta noin tuhat kertaa. Joimme puuron päälle kahvit ja
lähdimme kanootilla kohti Pulsujokea.
Pulsujoella kalastus
on kiellettyä järven luusuasta noin 2-3 kilometriä
alavirtaan päin. Joki näyttää houkuttelevalta.
Tämä on ison taimenen elinalueitta. Tulemme
ensimmäiselle koskelle. Koski kuuluu vielä
rauhoitusalueeseen. Näemme kuitenkin rannalla, pusikoiden
yläpuolella pitkiä lasikuituvapoja. Kolme miestä oli
onkimassa koskessa - puhuivat meän-kieltä. Saaliiksi
näkyi tulevan 15 - 25 cm:n pituista harria. Meitä
kalamiehiä on moneksi. Laskemme kosken nopeasti ja tulimme
alueelle, jossa oli jo luvallista kalastaa. Saimme vilkkuihimme
harria. Yli 40 cm:n pituisia harreja ei tullut montakaan. Rannalla
näkyi kalamiesten tekemä polku. Olimme jo Kamse-tunturin
kohdalla. Kalastajien jäljet harvenivat. Saaliiksi saatujen
kalojen keskikoko kasvoi selvästi. Tynnyrimme täyttyi
harrista hyvää vauhtia. Kamsen ja Råpe-tunturin
välistä tulee pieniä puroja jokeen. Yksi niistä
osoittautui varsinaiseksi taimenpuroksi.
Puro oli suuosaltaan
vaatimattoman näköinen. Puron pohjalla oli paljasta soraa.
Vesi oli kristallin kirkasta, virtaus nopeaa ja vesisyvyys 20 - 30
cm. Kahlasimme puroa ylöspäin. Minä nousin rannalle.
Ajattelin, että ylempänä olisi parempia
heittopaikkoja. Kaveri heitteli kuitenkin sitkeästi vilkkua
kalattoman näköiseen puroon ja yhtäkkiä alkoi
kuulua isolla äänellä esitettyjä vaatimuksia,
minun ja haavin tulemisesta välittömästi paikalle. Yli
kiloisen taimenen saaminen pienestä purosta, notkealla vavalla
ei ole helppoa. Sain taimenen haaviin. Lähdimme
menemään puroa ylöspäin. Puro hieman leveni ja
erityisesti syveni. Löysimme oikean taimenparatiisin. Saimme
vielä muutamia isoja taimenia. Mitä ylemmäksi menimme
sitä sankemmaksi kävi pajukko puron rannoilla. Pian oli
kulku milteipä mahdotonta. Minä käännyin
takaisin, mutta kaveri meni sisulla eteenpäin. Hänen
intohimonaan ovat taimenpurot. Odottelin kanootin luona ja söin
hieman omenaa välipalaksi. Pian kaverikin palasi
toiviomatkaltaan ja lähdimme menemään taas jokea eteenpäin.
|
|
|
|
ISOT HARRIT YLLÄTTIVÄT
Pyysimme kalaa isoilla
vilkuilla ja vaapuilla. Kalan tulo alkoi kuitenkin hiipua. Tulimme
houkutteleva näköiselle nivalle, joka sijaitsi joessa
Råpe - tunturin kohdilla. Kala kävi pinnassa -
selvästi iso harjus - mutta sille ei kelvannut vieheemme.
Silloin muistin, että minulla oli mukana muutamia perhoja. Tein
perholetkan, jonka tapsisiima oli vain 0,2 mm paksua. Heittokoho oli
milteipä isointa kokoa mitä löytyy. Heitin kohon
sinne, missä näin harjuksen käyvän pinnassa. Koho
osui suoraan kohdalle ja vesi roiskui. Ajattelin, että harjus
sai varmaankin sydänkohtauksen. Koho kuitenkin vajosi
vedenpinnan alle. Meni hetken ennen kuin tajusin, että nyt oli
oikean kokoinen harjus kiinni. Vapa oli mukavasti taipunut ja jarru valitti. |
|
 |
|
|
Tämä oli
kalamiehen onnea. Yhtäkkiä kala tempoi kahta hurjemmin.
Olin laittanut letkaan kaksi perusperhoa Nalle Puhin ja Zulun,
kummassakin oli nyt harjus kiinni. Taiteilimme jonkin aikaa kalojen
kanssa ja - kumma kyllä - saimme ylös kummatkin harjukset.
Toinen oli yli kiloinen ja toinen vähän alle kilon.
Kaverikin teki elämänsä ensimmäisen perholetkan
poikansa sitomista perhoista. Letka oli tekniseltä
toteutukseltaan hieman omituisen näköinen, mutta toimiva.
Sama homma. Kalat olivat kiinni heti ensimmäisellä heitolla. |
|
Lähdimme
menemään jälleen jokea alavirtaan. Päätimme
leiriytyä Kuusivuoman tienoille. Paikalla oli ollut juuri ennen
meitä myös muita matkalaisia. Kiire lähtö oli
kuitenkin tullut. Kirkkaan keltaisia sukkia roikkui puissa vielä
kuivumassa ja kellertävää nestettä
sisältävä mehukanisteri roikkui koivussa.
Keräsimme roskat nuotioon poltettavaksi. Saimme leirin
pystytettyä. Sitten alkoi jälleen sade. Tämä sade
jatkuikin sitten pitkään ja nostatti kovat tulvat. Aamu oli
kostea ja harmaa. Teimme aamiaisen ja ystäväni kertoi
jälleen aamurituaaleihin kuuluvan, syömiseen liittyvän elämänohjeensa.
Jatkoimme matkaa ja
tulimme nivalle, jossa oli mielenkiintoisen näköisiä
kosteita. Minulla oli vielä perholetka vavassani. Heitin letkan
kosteeseen ja pam. Tapsisiima meni poikki ja Nalle Puh oli poissa.
Kala oli iso. Jatkoimme hieman eteenpäin ja edessä oli
kalaisan näköinen akanvirta joen oikean rannan
läheisyydessä. Heitto ja jälleen siima poikki ja
Zulukin oli nyt mennyttä perhoa. Tämä oli jo
uskomatonta. Vilkkuihin tai vaappuihin iso kala ei syönyt.
Näiden kokemuksien jälkeen vannoimme, että seuraavilla
reissuilla meillä olisi mukana oikeat perhovehkeet.
Saimme kuitenkin kalaa
kohtuullisesti. Koskien luonne oli kuitenkin muuttunut, ne olivat nyt
kivisempiä ja jyrkempiä. Saimme kokea oikeaa koskenlaskun
meininkiä. Tuli ilta ja sade yltyi. Päätimme laskea
jokea läpi yön, sillä tulva oli kovassa nousussa ja
kala ei enää syönyt. Pulsujoen alaosa oli varsin
koskista. Kosket muistuttivat paljon Tenojoen
Matinkönkään yläpuolisia lohen kutu- ja
poikastuotantoalueita. Mietimme nouseeko Tornionjoen lohi tai
meritaimen Pulsujokeen. Täällä ainakin olisi
koskialueet kuin tehtyjä vaelluskalojen poikastuotantoon.
Loppumatka olikin sitten koskenlaskua kovassa vesisateessa. Pian
olimme Lainiojoen sillalla. Marko lähti
pyöräretkelleen. Pian hän jo tulikin autoni kanssa
tavaroidemme luo. Auto oli pian pakattu ja kotimatka alkoi. Olimme
väsyneitä, mutta onnellisia. Autossa aloimme suunnitella jo
seuraavaa kalamatkaa Metallican soidessa vienosti taustalla.
Jarmo Huhtala |
|
Paluu |
|
