|
Tornion-Muonionjoen-Könkämäenon
viehekalastuksen yhteislupa-alue
Utkujärventie 21
99300 Muonio
Maa-Ja metsätalousministeri
Juha Korkeaoja
Asia: Julkilausuma
Tornion-Muonionjoen-Könkämäenon
viehekalastuksen yhteislupa-alue käsittää rajajoessa
olevia jako- ja osakaskuntien
vesialueita molemminpuolin rajaväylää.
Omistamamme vesialue on 10547
hehtaaria. Tälle alueelle on perustettu yhteenliittymä
vuonna 1992, joka myy
kalastuslupia alueella, oikeuttaen luvanhaltian kalastamaan
kaikenlaista kalaa
vieheellä.Meillä on sopimus rajakokikomission kanssa jonka
perusteella tilitämme
lupatuloista puolet sinne (lohesta ja taimenesta).Koska
edustamamme
yhteenliittymä omistaa myös kiistatta lohen ja taimenen Ruotsin
Pajalankunnasta
ylöspäin katsomme,että meitä on kuultava
kalastussääntöä tehtäessä.
Nyt lausunnoilla ollut
kalastussääntö sisälsi paljon
epäselvyyksiä joten sitä ei saa
sellaisenaan
hyväksyä eikä viedä valtioneuvostoon. Vaikka
Ruotsi sanoisi nyt
voimassa olevan sopimuksen
irti, se tulisi voimaan 1.1.2008. Katsomme, että
sopimuksetonkin tila olisi
parempi kun tämä uusi.
Ruotsi on muuten EU:n
mennessä sitoutunut suojelemaan villilohta.
Vesialueen ja
kalastusoikeuden omistajina vaadimme sopimuksen joka
- on yksiselitteinen
- on valvottavissa
- ja on
oikeudenmukainen koko jokivarressa
- sekä suojelee kalakantoja
Uskomme myös Teillä
olevan halua toteuttaa sellaisen paremman sopimuksen jossa
kuullaan paikallista
mielipidettä ja otetaan ne myös huomioon.
Muoniossa 11.4.2005
Ilkka Paaso
puheenjohtaja
Suomi
Bror-Erland Härmä
varapuheenjohtaja
Ruotsi |